Retkikuva Oy

Retkikuva Oy Perustin alkuvuodesta 2017 yrityksen valokuvausharrastukseni innoittamana.

Pääasiassa kuvaan lintu- ja luontokuvia, teen tapahtumataltiointeja ja muita kuvaustoimeksiantoja freelanser-kuvausta lehdillle sekä järjestän retkiä.
- Petri Hakosalo

Retkeä pukkaa, nyt perjantaina tarjolla kumivene- & kanoottiretki Merikarvianjoen suistoon.Retkikuvan retkikausi aloitet...
20/05/2026

Retkeä pukkaa, nyt perjantaina tarjolla kumivene- & kanoottiretki Merikarvianjoen suistoon.

Retkikuvan retkikausi aloitetaan tänä vuonna jo perinteiseksi muodostuneella retkellä Merikarvianjoen hienoon jokisuistoon. Ensimmäiset retket toteutettiin erikseen kanooteilla ja kumiveneellä, ja vuosi sitten tehtiin yhdistelmäretki, jossa molemmat "matkustusmuodot" olivat käytössä. Viimevuotiseen tapaan meillä on käytössä kaksi kumivenettä ja muutamia kanootteja. Tervetuloa! ps. Ole nopea, paikat täyttyvät nopeasti!

Retki toteutetaan yhteistyössä Purolomat Oy:n kanssa Juho Mäkipuron kahdella 7-paikkaisilla kumiveneillä, jotka sopivat erinomaisesti lintujen tarkkailuun. Veneissä on hiljaiset sähkömoottorit eli luvassa on luonnonrauhaa. Retkellä ajetaan jokisuun kapeita uomia pitkin. Luvassa on majavia, lintuja ja keväistä luontoa, varsinkin lintukonsertti on varmasti hieno, kun ensimmäiset satakielet ja muut yölaulajat ovat saapuneet muutolta. Kumiveneen lisäksi retkellä on käytössä muutamia helposti melottavia ja tukevia kanootteja. Katsotaan "paikkajako" paikanpäällä ja voidaan myös vaihdella paluumatkallle kumiveneilijöitä melojiin, jos halutaan.

Retkellä on aiempina vuosina havaittu mm. harmaahaikaroita, kaulushaikaran ääntä, majavia, suopöllö, huuhkaja, sinisorsa- ja telkkäpoikuita, nuolihaukkoja, m***a eri yölaulajalintua sekä useita kehrääjiä ja lehtokurppia soidinlennossa.

Parina viime vuonna käytiin vesiosuuden jälkeen vielä pienellä porukalla kuuntelemassa kehrääjiä Strikan mäntykankaalla. Tänäkin vuonna on tarkoitus käydä lopuksi koko porukalla kuuntelemassa näitä ihmeellisiä surisijoita. Viime vuonna nähtiin myös soidintava ukkometso kehrääjiä etsiessämme.

Retkeen sisältyy nokipannukahvit ja makkarat, venematka, lintu-, luonto- ja paikallisopastus. Venematkan aikana saa hyvin valokuvailtua ja tarkkailua lintuja ja muuta luontoa tai voi vaan nauttia maisemista. Retken puolivälissä pidetään maatauko jokisuun kodalla. Ja jokisuuosuuden jälkeen käydään omilla autoilla tekemässsä kehrääjäkierros. Hinta 45 eur/hlö (sis alv)

Lisätietoa ja ilmoittautuminen linkin takana kommenteissa.

Toukokuun lopulla tehdään Eumerin kanssa lintu- ja luontokuvausretki Ouraan. Lisää tietoa ja ilmoittautuminen linkin tak...
20/04/2026

Toukokuun lopulla tehdään Eumerin kanssa lintu- ja luontokuvausretki Ouraan. Lisää tietoa ja ilmoittautuminen linkin takana kommenteissa.

Kuvia ja tarinaa tarjolla Merikarvialla Galleria Vanhassa Savussa ke 27.8.2025 klo 18. Vapaa pääsy!
14/08/2025

Kuvia ja tarinaa tarjolla Merikarvialla Galleria Vanhassa Savussa ke 27.8.2025 klo 18. Vapaa pääsy!

EDIT: Retki on täynnä. 16 henkeä ilmoittautui.Retkikuvan retkikausi aloitetaan tänä vuonna jo perinteiseksi muodostuneel...
13/05/2025

EDIT: Retki on täynnä. 16 henkeä ilmoittautui.

Retkikuvan retkikausi aloitetaan tänä vuonna jo perinteiseksi muodostuneella retkellä Merikarvianjoen hienoon jokisuistoon. Ensimmäiset retket toteutettiin erikseen kanooteilla ja kumiveneellä, ja vuosi sitten tehtiin yhdistelmäretki, jossa molemmat "matkustusmuodot" olivat käytössä. Viimevuotiseen tapaan meillä on käytössä kaksi kumivenettä ja muutamia kanootteja. Tervetuloa! ps. Ole nopea, paikat täyttyvät nopeasti!

Retki toteutetaan yhteistyössä Purolomat Oy:n kanssa Juho Mäkipuron kahdella 7-paikkaisella kumiveneellä, jotka sopivat erinomaisesti lintujen tarkkailuun. Veneissä on hiljaiset sähkömoottorit eli luvassa on luonnonrauhaa. Retkellä ajetaan jokisuun kapeita uomia pitkin. Luvassa on majavia, lintuja ja keväistä luontoa, varsinkin lintukonsertti on varmasti hieno, kun ensimmäiset satakielet ja muut yölaulajat ovat saapuneet muutolta. Kumiveneen lisäksi retkellä on käytössä muutamia helposti melottavia ja tukevia kanootteja. Katsotaan "paikkajako" paikanpäällä ja voidaan myös vaihdella paluumatkallle kumiveneilijöitä melojiin, jos halutaan.

Retkellä on aiempina vuosina havaittu mm. harmaahaikaroita, kaulushaikaran ääntä, majavia, suopöllö, huuhkaja, sinisorsa- ja telkkäpoikuita, nuolihaukkoja, m***a eri yölaulajalintua sekä useita kehrääjiä ja lehtokurppia soidinlennossa.

Viime vuonna käytiin vesiosuuden jälkeen vielä pienellä porukalla kuuntelemassa kehrääjiä Strikan mäntykankaalla. Tänä vuonna on tarkoitus käydä lopuksi koko porukalla kuuntelemassa näitä ihmeellisiä surisijoita.

Retkeen sisältyy nokipannukahvit ja makkarat, venematka, lintu-, luonto- ja paikallisopastus. Venematkan aikana saa hyvin valokuvailtua ja tarkkailua lintuja ja muuta luontoa tai voi vaan nauttia maisemista. Retken puolivälissä pidetään maatauko jokisuun kodalla. Ja jokisuu osuuden jälkeen käydään omilla autoilla tekemässsä kehrääjäkierros

https://www.retkikuva.fi/uutisia/kumivene____kanoottiretki_lintuja_katsellen_ja_kuunnellen_merikarvianjoen_suistoon___kehraajakierros_perjantai_iltana_1652025_224

Ennakkomainos: Uusia valokuvatuotteita tulossa pian myyntiin! Teetin muutamasta kuvastani koekappaleet vanerisista jääka...
01/10/2024

Ennakkomainos: Uusia valokuvatuotteita tulossa pian myyntiin! Teetin muutamasta kuvastani koekappaleet vanerisista jääkaappimagneeteista. Niistähän tuli yllättävän hienoja!👍

Tulossa on ainakin lintuja ja majakoita, ehkä jotain muitakin.🤔 Karhuistakin mulla kuvia ja nisäkkäistä ja perhosistakin.

Myös lasinalusia ehkä teetän, niitä saa myös pyöreänä ja niihin tulee kestävä pintakäsittely. Ja myös vaneritaulut onnistuu.

Perjantai-illan 24.5.2024 kumivene-yölaulajaretkellä vapaana vielä muutamia paikkoja.
23/05/2024

Perjantai-illan 24.5.2024 kumivene-yölaulajaretkellä vapaana vielä muutamia paikkoja.

Retkikuvan retkikausi aloitetaan tänä vuonna jo perinteiseksi muodostuneella retkellä Merikarvianjoen hienoon jokisuistoon. Ensimmäiset retket toteutettiin erikseen kanooteilla ja kumiveneellä, ja vuosi sitten tehtiin yhdistelmäretki, jossa molemmat "matkustusmu

Kumivene & kanoottiretki Merikarvianjoen suistoon perjantai-iltana 24.5.2024 - Lue lisää ja ilmoittaudu nopeasti! Paikat...
17/05/2024

Kumivene & kanoottiretki Merikarvianjoen suistoon perjantai-iltana 24.5.2024 - Lue lisää ja ilmoittaudu nopeasti! Paikat menevät äkkiä.

https://www.retkikuva.fi/uutisia/kumivene___kanoottiretki_merikarvianjoen_suistoon_perjantai_iltana_2452024_221

Retkikuvan retkikausi aloitetaan tänä vuonna jo perinteiseksi muodostuneella retkellä Merikarvianjoen hienoon jokisuistoon. Ensimmäiset retket toteutettiin erikseen kanooteilla ja kumiveneellä, ja vuosi sitten tehtiin yhdistelmäretki, jossa molemmat "matkustusmuodot" olivat käytössä. Tänä vuonna Purolomilla on lisäksi uusi toinen kumivene eli nyt on käytössä kaksi kumivenettä ja muutamia kanootteja. Tervetuloa! ps. Ole nopea, paikat täyttyvät nopeasti!

Retki toteutetaan yhteistyössä Purolomat Oy:n kanssa Juho Mäkipuron kahdella 7-paikkaisella kumiveneellä. Se sopii erinomaisesti lintujen tarkkailuun. Veneissä on hiljaiset sähkömoottorit eli luvassa on luonnonrauhaa. Retkellä ajetaan jokisuun kapeita uomia pitkin. Luvassa on majavia, lintuja ja keväistä luontoa, varsinkin lintukonsertti on varmasti hieno, kun ensimmäiset satakielet ja muut yölaulajat ovat saapuneet muutolta. Kumiveneen lisäksi retkellä on käytössä 6-8 helposti melottavaa ja tukevaa kanoottia. Katsotaan "paikkajako" paikanpäällä ja voidaan myös vaihdella paluumatkallle kumiveneilijöitä melojiin, jos halutaan.

Retkeen sisältyy nokipannukahvita ja makkarat, venematka ja lintu-, luonto- ja paikallisopastus. Venematkan aikana saa hyvin valokuvailtua ja tarkkailua lintuja ja muuta luontoa tai voi vaan nauttia maisemista. Retken puolivälissä pidetään maatauko jokisuun kodalla. Hinta 25 eur/hlö (sis alv)

Retkikuvan retkikausi aloitetaan tänä vuonna jo perinteiseksi muodostuneella retkellä Merikarvianjoen hienoon jokisuistoon. Ensimmäiset retket toteutettiin erikseen kanooteilla ja kumiveneellä, ja vuosi sitten tehtiin yhdistelmäretki, jossa molemmat "matkustusmu

Huomenna keskiviikkona (15.5.2024) on luvassa taas Lankosken Kahvimyllyn kanssa yhteistyössä järjestettävä perinteinen L...
13/05/2024

Huomenna keskiviikkona (15.5.2024) on luvassa taas Lankosken Kahvimyllyn kanssa yhteistyössä järjestettävä perinteinen Lankosken linnut -tapahtuma.

Tervetuloa!

EDIT: korjattu viikonpäivä keskiviikoksi

Pilottiversio lintulippu-tyynyliinasta. Ostaisitko tällaisen jos tulisi myyntiin?🤔Pilottiversiossa käytin vuoden 2021 ku...
26/02/2024

Pilottiversio lintulippu-tyynyliinasta. Ostaisitko tällaisen jos tulisi myyntiin?🤔

Pilottiversiossa käytin vuoden 2021 kuvaa, siitä tuo ”Suomi 104” teksti. Lippukuvan kuvat on kuvattu pääosin Porissa ja Merikarvialla. Lippukuva sisältää yhteensä 198 lintukuvaa valkoisella (lumi/pilvi) ja sinisellä (vesi/taivas) taustalla.

26.2.2024 Pori

Juhlapäivä!
06/02/2024

Juhlapäivä!

Osoite

Tiedepuisto 4
Pori
28600

Hälytykset

Tiedä ensimmäisenä ja anna meille oikeus lähettää sinulle sähköpostitse uutisia ja promootioita Retkikuva Oy :ltä. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua milloin tahansa.

Ota Yhteyttä Yritys

Lähetä viesti Retkikuva Oy :lle:

Jaa