26/03/2024
Kiitos kaikille Tampereella tavatuille ystäville, tutuille ja vieraille. Julkkarit jatkuvat Helsingissä, Rosebud Sivullisessa (Kaisaniemenkatu 5) keskiviikkona 27.3.2024 kello 17. Tervetuloa!
Kivi Larmolan päiväkirjasta (Koiran vuosi 2018) osa 7
En tiedä olenko ikinä ollut näin väsynyt ja kiukkuinen, m***a luultavasti olen aiemminkin tömistellyt huoneesta toiseen kuin talviunesta herätetty karhu henkistä pihkatappiaan päkistäen, murissut ja syytellyt kaikkia ja ailahdellut mielialoissani kuin tuuliviiri trombissa. Ehkä. Olen pahoillani, sanon, ja sitten taas räjähdän: mikään ikinä ei tule onnistumaan, ja viisaimmin tekisin jos hyppäisin parvekkeelta (asumme ylimmässä kerroksessa) ja lakkaisin kiusaamasta ihmiskuntaa olemassaolollani. Ja sitten taas, työpiste on kuin samannapaiset magneetit vastakkain - työ hylkii minua ja vaadin jatkuvaa vahtia etten pakene joka viiden minuutin välein.
Väsymys alkaa helpottaa vasta Viljandissa, kuin pilvipeitteen reiät päästäisivät välähdyksen aurinkoa kuroutuakseen taas umpeen kuin koulukuraattorin kulmakarvat. Väsymyksen määrää kuvastaa se, että olen rennosti pakannut kassiin lehtiöiden, guassien, vesivärien, teräskynien, grafiitin ja noin 20 kirjan seuraksi tussipullon tarkistamatta että se on kiinni. Solzenitsynin "Syöpäosasto" saa lopulta sen sensorikohtelun jolta se onnistui täpärästi välttymään, kun tussi peittää sivuiltaan sen mitä me kaikki oikeasti ajattelemme Neuvostoliiton oikeuslaitoksesta ja rangaistusjärjestelmästä, jonka prinsiipin mukaan jo epäily oli todiste syyllisyydestä, ja koska valtio oli erehtymätön, pidätys itsessään valmis tuomio.
Kävellessämme kõrtsiltä kotiin, on taivas kohonnut linnunradan laitaan asti mustana kuiluna, joka imee lämpöä ja säteilee kylmyyttä. Se puristaa rintaani takin ja hupparin läpi kuin jäinen pihti. Polttopuita on syytä löytää pian. Sisällä on kuitenkin lämmintä kun pitää villasukat jalassa ja villatakin kiinni, ja mahdollisesti laittaa pipon päähän vessassa käymisen ajaksi, se kun sijaitsee eteisessä ja nojaa kolmeen kylmään seinään. Kieltäydyn ajattelemasta työtä, puhumasta työstä, ja keskityn Dick Francisin, kuningattaren jockeyn, hyvinkirjoitettuihin laukkaurheiluaiheisiin dekkareihin joita minulla on loppumaton varasto, niillä kun ei ole mitään tekemistä minun töideni kanssa ja voin siis vapautua niiden parissa yhä uudestaan. Toivon, että Robert van Gulik olisi elänyt pidempään.
Aamulla valmis ensimmäinen luku tulee päästä kuin sämpylöillä lastattu pelti uunista.
Esittelen tarinan Johanna Sinisalolle, jonka viisaat neuvot sekä auttavat minua rakentamaan tarinan struktuuria, että muistuttavat minua siitä, että puolivalmista suunnitelmaa ei kannata lähteä rakentamaan, olipa siinä kuinka hienoja yksittäiskohtauksia tahansa. (Voi kunpa Alfred Hitchcock olisi päässyt kuulemaan tämän neuvon!)
Takaisin piirustuspöydän ääreen, kuten Kelju K. Kojootti sanoisi. Tarinalle on kehrättävä loppu.
"Kaikki Liikkuu - Lev Termenin ihmeellinen elämä" julkaistiin näyttävästi 22317-päiselle yleisölle Tampere Kuplii -festivaaleilla lauantaina 23.3.2024, ja juhlat jatkuvat Rosebud Sivullinen -kirjakaupassa (Kaisaniemenkatu 5, 00100 Helsinki) huomenna keskiviikkona 27.3.2024 kello 17-19.
Kuva: © Sanna Larmola Art
Kiitos kaikille Tampereella tavatuille ystäville, tutuille ja vieraille. Julkkarit jatkuvat Helsingissä keskiviikkona kello 17.
Koiran vuosi 2018 osa 7
Lev Termenin ihmeellinen elämä on varmasti haastavin sarjakuvani ikinä. Se on myös vienyt eniten aikaa, tosin pitää lisätä että tekemisen aikana on sattunut ja tapahtunut enemmän kuin koskaan. Albumijulkaisun saatteeksi laitan tässä esille joukon aiheeseen liittyviä päiväkirjamerkintöjäni vuodelta 2018. Katselen näissä taaksepäin Kaikki liikkuu -albumin tekemisen alkuvaiheisiin, ensimmäisestä ideasta vuonna 2007 käsikirjoituksen alkuun vuonna 2010, ja siitä varsinaisen piirrostyön aloittamiseen 2018.
En tiedä olenko ikinä ollut näin väsynyt ja kiukkuinen, m***a luultavasti olen aiemminkin tömistellyt huoneesta toiseen kuin talviunesta herätetty karhu henkistä pihkatappiaan päkistäen, murissut ja syytellyt kaikkia ja ailahdellut mielialoissani kuin tuuliviiri trombissa. Ehkä. Olen pahoillani, sanon, ja sitten taas räjähdän: mikään ikinä ei tule onnistumaan, ja viisaimmin tekisin jos hyppäisin parvekkeelta (asumme ylimmässä kerroksessa) ja lakkaisin kiusaamasta ihmiskuntaa olemassaolollani. Ja sitten taas, työpiste on kuin samannapaiset magneetit vastakkain - työ hylkii minua ja vaadin jatkuvaa vahtia etten pakene joka viiden minuutin välein.
Väsymys alkaa helpottaa vasta Viljandissa, kuin pilvipeitteen reiät päästäisivät välähdyksen aurinkoa kuroutuakseen taas umpeen kuin koulukuraattorin kulmakarvat. Väsymyksen määrää kuvastaa se, että olen rennosti pakannut kassiin lehtiöiden, guassien, vesivärien, teräskynien, grafiitin ja noin 20 kirjan seuraksi tussipullon tarkistamatta että se on kiinni. Solzenitsynin "Syöpäosasto" saa lopulta sen sensorikohtelun jolta se onnistui täpärästi välttymään, kun tussi peittää sivuiltaan sen mitä me kaikki oikeasti ajattelemme Neuvostoliiton oikeuslaitoksesta ja rangaistusjärjestelmästä, jonka prinsiipin mukaan jo epäily oli todiste syyllisyydestä, ja koska valtio oli erehtymätön, pidätys itsessään valmis tuomio.
Kävellessämme kõrtsiltä kotiin, on taivas kohonnut linnunradan laitaan asti mustana kuiluna, joka imee lämpöä ja säteilee kylmyyttä. Se puristaa rintaani takin ja hupparin läpi kuin jäinen pihti. Polttopuita on syytä löytää pian. Sisällä on kuitenkin lämmintä kun pitää villasukat jalassa ja villatakin kiinni, ja mahdollisesti laittaa pipon päähän vessassa käymisen ajaksi, se kun sijaitsee eteisessä ja nojaa kolmeen kylmään seinään. Kieltäydyn ajattelemasta työtä, puhumasta työstä, ja keskityn Dick Francisin, kuningattaren jockeyn, hyvinkirjoitettuihin laukkaurheiluaiheisiin dekkareihin joita minulla on loppumaton varasto, niillä kun ei ole mitään tekemistä minun töideni kanssa ja voin siis vapautua niiden parissa yhä uudestaan. Toivon, että Robert van Gulik olisi elänyt pidempään.
Aamulla valmis ensimmäinen luku tulee päästä kuin sämpylöillä lastattu pelti uunista.
Esittelen tarinan Johanna Sinisalolle, jonka viisaat neuvot sekä auttavat minua rakentamaan tarinan struktuuria, että muistuttavat minua siitä, että puolivalmista suunnitelmaa ei kannata lähteä rakentamaan, olipa siinä kuinka hienoja yksittäiskohtauksia tahansa. (Voi kunpa Alfred Hitchcock olisi päässyt kuulemaan tämän neuvon!)
Takaisin piirustuspöydän ääreen, kuten Kelju K. Kojootti sanoisi. Tarinalle on kehrättävä loppu.
"Kaikki Liikkuu - Lev Termenin ihmeellinen elämä" julkaistiin Tampere Kuplii -festivaaleilla toissapäivänä lauantaina 23.3.2024, ja juhlat jatkuvat Rosebud Sivullinen -kirjakaupassa (Kaisaniemenkatu 5, 00100 Helsinki) keskiviikkona 27.3.2024 kello 17-19.
Kuva: © Sanna Larmola
