22/04/2026
Eilen muistin taas, miksi fashion-maailma oli aikoinaan niin lähellä sydäntäni.
Valokuvaamiseni on alkanut street photographysta ja potrettikuvauksesta – ihmisen näkemisestä ja hetkessä olemisesta. Marimekolla rakensin muotinäytöksiä ja rakastuin siihen kiehtovaan maailmaan. Eilen kaikki se palasi.
Olin intuitiivisesti pyytänyt yhtä nuorta unkarilaista taiteilijaa kuvattavaksi. Hänessä oli jotain selittämätöntä taikaa – halusin nähdä hänet kameran kautta ja samalla antaa hänelle mahdollisuuden nähdä itsensä minun silmin.
Menimme veneellä Uunisaareen. Kuvattiin noin tunti – täysin spontaanisti, hetkeen, valoon, väreihin ja ilmaan heittäytyen. Kuvien sarja syntyi kuin itsestään.
Se oli koskettavaa. Taianomaista. Riemullista.
Tajusin myös, että ehkä on aika palata myös fashion-kuvauksen äärelle.
—
Yesterday I remembered why the world of fashion once felt so close to my heart.
My photography began with street photography and portraiture – seeing people and being present in the moment. At Marimekko, I worked on building fashion shows and fell in love with that fascinating world. Yesterday, all of it came back.
I had intuitively invited a young Hungarian artist to be photographed. There was something unexplainably magical about her – I wanted to see her through my lens, and at the same time, give her the chance to see herself through my eyes.
We took a boat to Uunisaari and photographed for about an hour – completely spontaneously, surrendering to the moment, the light, the colors, the air. The series unfolded almost on its own.
It was touching. Magical. Joyful.
And I realized something too – maybe it’s time to return to fashion photography.
Kiitos - thank you Masha - you are magical!!
❤️☀️
