Olen urheilua ja kaikenlaista luovaa tekemistä rakastava nainen, joka monen polun ja itsensä etsimisen jälkeen on muovannut itselleen erikoisen erilaisen yhden naisen yrityksen. Olen aina ollut luovuutta, yksin ahertamista ja vapautta rakastava ihminen, jonka vuoksi olenkin siirtynyt hyvin nopeasti työelämässä yrittäjäksi. En sovi enkä halua myöntyä toisten määräämiin ja odottamiin muotteihin vaan
haluan luoda, kokeilla, innostua, tehdä virheitä, oppia niistä ja luoda, kokeilla taas uudestaan ja uudestaan. Tällä filosofialla olen hypännyt yrittäjyyden maailmaan ja samalla filosofialla lähdin aikoinaan rohkeasti toteuttamaan omaa valmennusfilosofiaani ja herättämään uutta taitoluisteluseuraa henkiin Uuteenkaupunkiin. Monia polkuja tuli ennen tuota päätöstä kokeiltua, m***a löysin itseni useasti vain umpikujasta, kunnes eteeni tuli tämä polku, josta löytyi riskejä ja rohkeutta vaativa risteys. Lähdin kohti riskejä ja nyt saan tänä päivänä työskennellä unelma-ammatissani itseäni vapaasti toteuttaen. Poluilta, jotka eivät vieneetkään oikeaan suuntaan, olen napannut yritystoimintaani kuitenkin pieniä hedelmiä, joita teen unelmatyöni eli taitoluistelu-valmennuksen ohella. Minulla on suuri tarve saada vapaa-ajallani toteuttaa aina jotakin pientä projektia, joka voi liittyä milloin taitoluisteluun/ urheiluun ja milloin käsitöihin/ valokuvaukseen. Jos teidän seurallanne on tarvetta satunnaiseen valmennusapuun, ota rohkeasti yhteyttä, autan mielelläni. Tuon harjoitteitani myös mielelläni leireille ympäri Suomea. Minulle valmennuksessa yksi tärkeä ajatus on ”Ilon kautta”! KOULUTUS
*Ammattivalmentaja (VAT)
*FISAF Personal trainer
*Liikuntaneuvoja, Varalan urheiluopisto
*FISAF lisensoitu kuntosaliohjaaja
*FISAF kuntosaliohjaajan peruskoulutus
*Hiusalan perustutkinto, WinNova
*1.tason taitolluisteluvalmentaja-koulutus, Vierumäki
KURSSIT
*Vesitreeni-ohjaaja
*Ripsienpidennyskoulutus, Afrodite
*Rakennekynsikoulutus, Lechat
*Löydä liikunta, ohjaajakoulutus
*Fashion model agencyn ammattimallikurssi-Top models
*Positiivinen valmennus
*Luistelukouluohjaajan peruskurssi
* Lasten monipuolinen liikunta
*Oppiminen ja taidon opettamisen perusteet
*Lasten urheilun perusteet
*Kaaret ja käännökset
*Psyykkisen valmennuksen perusteet
*Fyysisen harjoittelun perusteet