Samuli Ahtiainen Photography

Samuli Ahtiainen Photography YRITYSKUVAUS | HENKILÖKUVAUS | TUOTEKUVAUS | MAINOSKUVAUS Olen intohimoinen ammattikuvaaja. Brändiä vahvistavat valokuvat nettisivuille, mainoksiin...

Kuvaan täyspäiväisesti miljöössä, studiossa sekä myös vaativissa kuvausympäristöissä.

Hyvää joulunaikaa! Haluan kiittää teitä ruutujen toisella puolella olevia kuluneesta vuodesta ja yhteisistä kuvauksista....
23/12/2025

Hyvää joulunaikaa!

Haluan kiittää teitä ruutujen toisella puolella olevia kuluneesta vuodesta ja yhteisistä kuvauksista.
On ollut ilo työskennellä kanssanne, ja arvostan sitä todella paljon.

Tänä vuonna olen päättänyt ohjata joululahjoihin varatut muistamiset UNICEFille Ukrainan sodasta kärsivien lapsiperheiden tukemiseen.
Toivon, että tämä pieni teko osaltaan tuo apua ja toivoa sinne, missä sitä juuri nyt eniten tarvitaan.

Toivotan teille ja läheisillenne rauhallista joulua, ✨ sekä menestyksekästä ja hyvää uutta vuotta! 🎆

18/10/2025

Tähänkin viikkoon mahtui kaikenlaista kivaa! Tässä pieni kurkistus kuvausten kulisseihin. Menoa ja meininkiä riitti!

Kun haluat tehdä vaikutuksen joukosta erottuvalla ja astetta puhuttelevammalla  henkilökuvalla, on huolellinen suunnitte...
09/10/2025

Kun haluat tehdä vaikutuksen joukosta erottuvalla ja astetta puhuttelevammalla henkilökuvalla, on huolellinen suunnittelu ja ammattitaitoinen kuvan rakentaminen paikallaan.

Henkilökuvaprojektit voivat toisinaan olla viimeisteltyjä kokonaisuuksia, joissa sukelletaan pintaa syvemmälle kuvan käyttötarpeisiin ja kuvattavaan.

Tässä yksi esimerkkikuva kampaamoalan yrityksen henkilökuvauksista, jotka sain kunnian toteuttaa.

Henkilöstökuvaus voi olla niin paljon muutakin kuin jakkupuvussa pönötystä valkoisella studiotaustalla. Hyvin suunnitelt...
15/04/2025

Henkilöstökuvaus voi olla niin paljon muutakin kuin jakkupuvussa pönötystä valkoisella studiotaustalla. Hyvin suunniteltu ja toteutettu yrityskuvaus on mahdollisuus tuoda esiin yrityksen todellista arkea ja tarjota kurkistus työntekijöiden kulisseihin.

Nämä kuvat toteutettiin NEUfraulle, joka tekee käsityönä premium-koiranruokaa kotimaisista, puhtaista ja laadukkaista raaka-aineista. Kuvissa tuotiin yrityksen aidon miljöön ja tunnelman lisäksi esiin myös henkilöstön harrastuksia, sekä heille tärkeitä vapaa-ajan asioita.

NEUfrau Oy

Tervetuloa kaupungin kattavimpaan bränditapahtumaan Sinkokadulle 11.3.!😍Kokosimme koko kaupungin edestä huippuosaajia ke...
27/02/2025

Tervetuloa kaupungin kattavimpaan bränditapahtumaan Sinkokadulle 11.3.!😍

Kokosimme koko kaupungin edestä huippuosaajia kertomaan, miten brändisi menestystarina alkaa yhden katon alta. Sinut on kutsuttu ottamaan ensiaskel kohti menestyksekkäämpää ja vahvempaa vuotta yrityksellesi.

Saat vinkkejä liiketoiminnan kehittämiseen, toimipisteenne viihtyvyyden ja toimivuuden lisäämiseen, mieleenpainuvan vaikutelman ja kokemuksen luomiseen sekä yrityksesi arvon nostamiseen.

Paikalta löydät markkinointi- ja bränditoimiston edustajan, sisustusarkkitehdin ja täyden palvelun projektitalon edustajan, kaksi taitavaa valokuvaajaa, media- ja mainonta-alan edustajan sekä painotalon ja työvaatetalon edustajat.

Tapahtuma on maksuton, m***a tarjottavien tilausta varten pyydämme ilmoittautumaan viimeistään 3.3. klo 12.

Esityksestä kiinnostuneiden kannattaa ajoittaa visiitti joko klo 9 tai 10:45. Paikalla ollaan klo 9-12, eli esitysten ulkopuolellakin olet tervetullut piipahtamaan.

Ilmoittautumaan pääset kuvan QR-koodista tai tästä linkistä:
https://www.lyyti.in/Kaupungin_Kattavin_Branditapahtuma_6193

Nähdään tapahtumassa!☺️

Kuntosaliympäristö tarjoaa monipuoliset puitteet valokuvaukselle sekä mahdollisuuden luoda persoonallista kuvaa erilaisi...
16/01/2025

Kuntosaliympäristö tarjoaa monipuoliset puitteet valokuvaukselle sekä mahdollisuuden luoda persoonallista kuvaa erilaisia tunnelmia hyödyntäen.

Voimakkailla kontrasteilla viestitään voimaa ja intensiteettiä, ja vastaavasti valoa lisäämällä voidaan tuoda esiin raikkautta ja hyvinvointia.

Kuvaus suunnitellaan yhdessä juuri sinun näköiseksi, ja kuvata voidaan joko yksin tai yhdessä kavereiden kanssa.

https://www.samuliahtiainen.fi

23/12/2024

✨ Kiitos kuluneesta vuodesta! ✨

Kulunut vuosi on ollut täynnä luovuutta ja merkityksellisiä yhteistyöprojekteja. Kiitos teille, arvoisat asiakkaat ja yhteistyökumppanit, että olette olleet mukana tänäkin vuonna. Jokainen projekti on ollut mielenkiintoinen, innostava ja ainutlaatuinen mahdollisuus kertoa tarina visuaalisesti.

Tässä pieni katsaus kuviin, jotka ovat jääneet erityisesti mieleen tänä vuonna. Jokaisen taustalla on yhteistyö, jonka arvoa ei voi korostaa liikaa.

Kiitos luottamuksesta ja yhteistyöstä – jatketaan menestyksekkäästi myös ensi vuonna! 💪

Kaipaako ravintolanne tai kahvilanne uniikkeja kuvia, joilla tuoda yrityksenne annokset houkuttelevasti esiin?👨‍🍳🤌Oli ky...
18/09/2024

Kaipaako ravintolanne tai kahvilanne uniikkeja kuvia, joilla tuoda yrityksenne annokset houkuttelevasti esiin?👨‍🍳🤌

Oli kyseessä sitten menun uudistus, behind the scenes -kuvat keittiöstä tai vaikka verkkosivuprojekti, luodaan yhdessä laadukkaat ruokakuvat jotka vetoavat taatusti kohderyhmäänne.

Jos siis kaipaat ammattikuvaajaa, joka osaa yhdistää kuvausprojektissa luovuuden ja myyvän näkökulman, olethan yhteydessä! Suunnitellaan teidän tarpeisiinne sopiva kuvauskokonaisuus.

📧 [email protected]
💻 www.samuliahtiainen.fi

Mitä jos nostaisimme henkilökuvanne sille kuuluisalle seuraavalle tasolle?☝️Näistä BNI-verkoston Rauma Rocks -ryhmän joh...
14/05/2024

Mitä jos nostaisimme henkilökuvanne sille kuuluisalle seuraavalle tasolle?☝️

Näistä BNI-verkoston Rauma Rocks -ryhmän johtoryhmäkuvista käy osuvasti ilmi, kuinka samaankin käyttötarkoitukseen voidaan tehdä hyvin monenlaisia visuaalisia toteutuksia.📸

Tärkeä osa työtäni valokuvaajana onkin ideointi ja kokonaisuuksien suunnittelu.

Kuvista 3 ja 4 voit myös huomata, kuinka laadukkaalla jälkikäsittelyllä pystytään korvaamaan kuvassa oleva kohde tilanteiden muuttuessa välillä nopeastikin esimerkiksi työelämässä.🪄

Jos siis etsit huippuammattilaista, joka tarjoaa taattua laatua ja tuo kuvaukseen aina luovan lisätwistin mukanaan, olethan yhteydessä!

[email protected] / www.samuliahtiainen.fi

Toimiva henkilökuva ilmentää tekemistä ja antaa mahdollisuuden tarjota asiakkaille välähdyksiä yrityksen arjesta.Kuluvat...
17/04/2024

Toimiva henkilökuva ilmentää tekemistä ja antaa mahdollisuuden tarjota asiakkaille välähdyksiä yrityksen arjesta.

Kuluvat päiväsi sitten kukkasidonnan tai hitsaamisen parissa, valokuvaajan ammattitaito ja luovuus tuovat osaamisesi laadukkaasti esiin ja lisäävät kiinnostavuutta kuvaan.👷‍♀️👨‍🌾

Mikäli vakavat pönötyspotretit ovat alkaneet tympiä ja kaipaisit henkilökuviin tekemisen meininkiä, toteutetaan kuvaukset yhdessä! 😎

Ota yhteyttä: [email protected]

https://www.samuliahtiainen.fi

RauHeatille kuvattiin uudet henkilöstökuvat.📸Kuvaukset lähtivät melko hyvin lentoon, joten haluaisitko nähdä behind the ...
21/02/2024

RauHeatille kuvattiin uudet henkilöstökuvat.📸

Kuvaukset lähtivät melko hyvin lentoon, joten haluaisitko nähdä behind the scenes videon?🙂

Luvialaiselle jauhemaalaamo Perecolorille toteutettiin uudet elävät markkinointikuvat.📸
19/01/2024

Luvialaiselle jauhemaalaamo Perecolorille toteutettiin uudet elävät markkinointikuvat.📸

Osoite

Hakamäetie 23
Rauma
26840

Hälytykset

Tiedä ensimmäisenä ja anna meille oikeus lähettää sinulle sähköpostitse uutisia ja promootioita Samuli Ahtiainen Photography :ltä. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua milloin tahansa.

Jaa

Kategoria